Wednesday 25 February 2015

Iittala Festivo - hankintalistalla

Tykkään suomalaisesta designista, ehkä hieman harmittaa että kiinnitän katseeni aina niihin vanhoihin klassikoihin. Luinpa jokin aika sitten juttua siitä, miten nuoret suomalaiset suunnittelijat eivät saa huomiota ainaisilta vanhoilta malleilta ja klassikoilta.

No, sitä samaa vanhaa olisi tulossa meille ainakin. Olen pitkään ihastellut Iittalan Festivo kynttilänjalkoja. Olen todennut että ne eivät ole halvimmasta päästä, varsinkin kun minä nyt haluaisin ainakin neljä tai viisi eri korkuista kynttilänjalkaa. Olen myös todennut et kirpparien Festivot lähentelevät hinnaltaan uusia, eikä kunto ole ehkä enää parhaimmasta päästä. Tästä on siis tulossa pitempi aikainen ostoprosessi.

Olen pieni hintahaukka. En ehkä pahin sellainen mutta kaikessa missä voin säästää, ostaen kuitenkin sen saman tuotteen kuin toisessa kaupassa, niin säästän. Tietenkään tämä ei ole fiksua säästämistä koska fiksu ihminen sanoisi: "ethän sinä säästä, sinähän ostat tavaraa jota et tarvitse. Eli kulutat rahojasi jokatapauksessa". Ehkä nimittäisin tätä sitten marginaalisäästämiseksi, kuulostaako jo paremmalta?

Koska nämä Festivon kynttilänjalat eivät ole hankinnassa periaattella "mulle, nyt, heti", olen seuraillut jo jonkin aikaa eri nettikauppojen hintoja.

Kynttilänjalat näyttivät olevankin loppu monesta nettikaupasta, mutta koska tässä ei ole mikään kiire, jään odottelemaan jos ne tulisivat uudestaan myyntiin. Hintaerot kun ovat useamman kympin luokkaa jos vertailee hintoja markettiketjujen ja kalliiden erikoisliikkeiden (hei vaan sinne Iittala Storeen) välillä. Olettaisin että samaa tuotetta on kuitenkin molemmissa tarjolla.

Just thinking about buying these really nice candleholders from Iittala. They look really classic and beautiful. And timeless. Just waiting to find these either really cheap in some fleamarket or on sale in some onlineshop (like that would happen any time soon!)






Friday 13 February 2015

Kun arki iskee ulkomailla

Monet ihmiset tuntuvat olettavan että ulkomailla asumisessa on jotain tavallisesta arjesta poikkeavaa. Että täällä asumisessa olisi oma loistonsa. En tietenkään puhu niiden puolesta jotka asuvat jossain rantaparatiisissa ja toteuttavat omaa unelmaansa. Minä puhun vain omasta kokemuksestani.

Olen asunut Saksassa vuoden ja täällä Itävallassa tulee tänä vuonna viisi vuotta täyteen. Ensimmäiset kaksi vuotta meni opiskellessa ja nyt olen töissä. Laskuja tulee, jääkaappi tyhjenee ja Ikeassa tulee käytyä. 

Mietin itse asiaa niin, että monet asiat tuovat rikkautta elämääni. Asioita joita en Suomessa ehkä pääsisi kokemaan. M on itävaltalainen, ja jo tämä tuo paljon uusia asioita elämääni. Itävaltalainen elämäntyyli, ajatusmaailma, tavat ja keittiö. Se on paras asia minulle, että saan uusia ruokaideoita. Tietenkin kaikki muu on plussaa ja kasvattaa ainakin omaa suvaitsevuutta. 

Tässä top 5 juttua josta huomaan että arki on täällä aika samanlaista kuin Suomessa - pieniä poikkeuksia lukuunottamatta.

1. Uutiset - Suomessa ne olivat kymmenen uutiset, täällä ne on klo 20 uutiset. Ja aiheet ovat melkein samat, sisäpolitiikkaa ja muita maankohtaisia tapahtumia lukuunottamatta.

2. Ruokakauppa - samat raaka-aineet. Paitsi ruisleipä, Fazerin sininen (Marianne-karkkeja löytyy) ja rasvattomien tuotteiden vähyys. Ja että maitovaihtoehtoja on vain kaksi ja alkoholijuomat välillä alennuksessa.

3. Valtion yritysten, ja suurien kännykkäfirmojen asiakaspalvelun toisessa päässä on aina elämäänsä tylsistynyt henkilö. 

4. Nettipankki - toimii täällä hyvin. Paitsi että edes omien tilien välisiä tilisiirtoja ei saa tehtyä n. klo 16.30 jälkeen. Eikä kortilla saa tosiaankaan maksaa kaikkialla, käteinen on vielä kunniassa!

5. Kieli - saksa, suomi, who cares. Jos en löydä tuotetta kaupasta, kysyn myyjältä. Nykyään ymmärrän myyjää melkein aina, kunhan hän ei ole Vorarlbergistä tai jostain Tirolin perukoilta.

Tämä on sitä arkea, ihan sama missä asuu. 


Kuva Kotkanpesältä viime syyskuulta

Sunday 8 February 2015

Uutta kotiin

Ulkona puhaltaa sellainen myrskytuuli että oli parempi istahtaa sohvalle ja heittää peitto korville. Onneksi eilen tuli reippailtua kotona eikä tänään tarvitse tehdä mitään pakollista.
Uusi vuosi on lähtenyt jo hyvin käytiin ja tuntuu että talven aikana kotia tulee tuijoteltua aikalailla. Siksi mieleen onkin tullut juttuja, joilla saisiin kotiin vähän uutta ilmettä.

It's been a really windy weather the whole day so I've taken the right to stay on the sofa and just enjoy the day! Good that I did all the chores yesterday so today I don't have to cleam.
The new year has started well and I've spent a lot of time home. So I've been thinking about some new stuff for our home

Kuvat / Pics: Pentik, Iittala

Kaapista löytyy jo monia mukeja mutta tuo Iittalan uusi muki näyttää todella kivalta. Vaikka kuulin kyllä että se näyttäisi jotenkin synkältä.

Tuo jalkalamppu ja lampunvarjostin Pentikistä ovatkin jo odottamassa minua Suomessa! Olen katsellut tuota jalkalamppua jo pitemmän aikaa ja nyt äiti sai siitä, ja lampunvarjostimesta, -20%. Tarjous on voimassa kuun loppuun asti!

Keittiön kaapista ei löydy vielä uunipataa, jolla saisi tehtyä kaikkea hyvää ruokaa. Hyvä vaihtoehto olisi Iittalan Sarpaneva-uunipata mutta koska Iittala toimittaa vain Suomeen, taidan ostaa jonkun muun padan. En jaksa roudia tuollaista pataa käsimatkatavaroissa!!

Meillä on vierashuoneessa ja olohuoneesssa ohuet fleecepeitot, jotka eivät kuitenkaan ole tarpeeksi lämpimät talvella. Siksi tuo Pentikin villainen torkkupeitto beigenä olisi todella sopiva talveksi.

I have a lot of mugs but the new one from Iittala looks really nice. Even though I heard it looks a bit gloomy.

The lamp is already waiting for me at my parents house. I've had my eyes on that for a longer time and we got it for 20% cheaper due to a special offer.

I don't have an ovenpot and this one from Iittala is pretty. Unfortunately it is way too heavy to transport, so I have to settle for another one pot.

We have two fleeceblankets but they are too cold for the winter. The wool one from Pentik would be really great for winter.


Kuvat/Pics: Finlayson, Iittala, home24.at

Kaapissa on ties miten monet lakanat, mutta nuo Finlaysonin lakanat olisivat todella kauniit!!

Meillä on ollut todella kiva päiväpeitto mutta se on mielestäni liian talvinen kesäksi. Unelmissa olisi hommata beigepäiväpeitto, joka olisi kivaa vaihtelua. Kuvassa näkyvä Finlaysonin päiväpeite ajaisi asiaa.

Ikean tummanharmaa torkkupeitto on akryylia. Pitääkö sanoa enempää, koska se peitto on todella kylmä! Ja jos olen päikkäreiden tarpeessa, torkkupeiton pitäisi lämmittää.

Aaltomaljakko olisi kiva saada omalle kahvipöydälle, ja tuo valkoinen miellyttäisi minua eniten.

Olohuoneesta puuttuu sopiva kesämatto ja minua himottaisi niin tuollainen siksakkuviolla varustettu matto (home24.at)

I have so many bedlinen but these ones from Finlayson are so pretty!!

We have a nice bedcover but that one is too wintery for summer. I would love to have one in beige, like the one from Finlayson.

We have an acrylic blanket from Ikea. And it's cold. I can't have a nap under a blanket that is cold!

The Aalto vase would be a dream to have, especially the white one.

I'm looking for a summercarpet for our livingroom and I would really like to have one with a zigzag-pattern (home24.at)

Onko kenelläkään suunnitteilla minkään ihanan sisustustuotteen ostamista vai onko kaikki tälläinen hömppä turhaa?
Anyone planning on buying any interior stuff, or can you live without it?

Thursday 5 February 2015

Viikon parhaat - tähän mennessä

Tämä viikko on ollut tähän asti melkoisen tapahtumarikas.

Maanantaina lukitsin itseni ulos. Ajoin auton talliin (talli pitää avata kotiavaimella), menen rappukäytävään ja ulos talon etuovesta (postilaatikot ovat meillä talon ulkopuolella). Samalla hetkellä kun kuulen oven menevän lukkoon, tajuan että jätin kotiavaimet auton keskikonsoliin. Autonavaimet minulla oli kyllä kädessä. Onneksi yksi naapureista oli kotona ja päästi minut takaisin sisälle. En hakenut enää sinä päivänä postia. Harkitsen vakavasti autotallinoven kauko-ohjaimen ostamista.

Muumitalomukit Anttilan nettisivuilla mainostettiin uusia Muumitalomukeja alennushintaan. Vanhukset kävivätkin sunnuntaina Anttilassa. Mukit olivat loppuneet heti ja alennushintakaan ei ollut voimassa. Tilasin yhden mukin itselleni ja yhden siskolle, mukit olivat Anttilassa jo maanantaina. Good service!

Kuva/Pic: Google

Tiistaina unohtui lompakko kotiin. Eipä tarvinnut käydä kaupassa töiden jälkeen, eikä kukaan kysynyt ajokorttiakaan.

Sia: Elastic heart. Biisistä viis, musiikkivideo on aivan mahtava. Jäin ihan sanattomaksi kun katsoin videon ekaa kertaa, niin paljon tunteita ja taiteellista ilmaisua. Enkä ole varma ymmärränkö taidetta....



Lumen määrä Onneksi en mene Suomeen helmikuussa. Täällä on tullut niin paljon lunta ja ulkona on kylmäkin (auton mittari näytti maanantaina -9,5 ja tiistaina -11,5) että eipä tarvitse metsästään talvisia maisemia ja lämpötiloja! Auto on vain muuttanut väriä valkoiseksi kuivuneen suolan takia.

Herkuton helmikuu on alkanut hyvin. Tänään, Runebergin päivänä, on poikkeustila. M:lla on myös synttärit tänään. Tein eilen Runebergin torttujen lisäksi mutakakun. Kakun resepti on Fazerin sivuilta, Runebergin torttujen ohjeen löydät täältä.

Seisominen kun istuu töissä päivän ja illan koneella (se pieni lisäduuni on syönyt kaiken mun vapaa-ajan) on seisominen melkoista herkkua.

Hampaasta irtosi pala Myönnän, nakerran välillä kynsiäni. No, tällä kertaa kun yritin nakertaa, etuhampaasta lähti palanen?! Pienen paniikkikohtauksen jälkeen - ajattelin että näytän NHL pelaajalta jolta puuttuu etuhammas kokonaan - sain ajan hammaslääkärille seuraavaksi päiväksi. Homma hoidettu ja taas voi hymyillä!

Kuva/Pic: Google


Olohuoneenpöydän tuunaus olohuoneenpöytä on aina näyttänyt hieman tylsältä. Ostin parit pikkusälät yhteensä 20€:lla ja johan olkkariin tuli ihan toisenlainen fiilis. Tästä voisinkin tehdä postauksen, sain nimittäin idean Pinterestistä.

This week....
- I've locked myself out of our house - thank God one neighbour was there to let me in. 
- I got the new Muumimug for a really cheap price, this is going to be my first Muumimug. 
- I forgot my wallet at home. Well, I didn't want to go grocery shopping anyways and no one wanted to see my driving license
- I fell in love with Sia's new music video "Elastic heart"

- I love that it's quite cold here and there is a lot of snow
Sweet-free-February has started well. 
- Standing is awesome; when you sit at work the whole day and then work on extra stuff at home with your laptop

- A piece of tooth went missing: I lost a piece of a tooth yesterday. After a small panic attack, I thought I looked like one of NHL players who is missing their front tooth, I went to the dentist today and got it fixed
- 20€ for making the couch table look nice. A plant here and some small stuff here - it should be worth a post.

Sunday 1 February 2015

Herkuton helmikuu

Muistaako joku teistä minun edellisen yrityksen olla tekemättä jotain? Kyse on tietenkin surullisen kuuluisasta "en-osta-mitään-maaliskuu". Sehän päättyi näin. No, kokeillaan tätä nyt uudestaan.

Kohteena on minun rakastamani herkut. Olen siinä mielessä hyvin liikkeellä että tiedän että jos ostan jotain hyvää kotiin, se on tuhottu alta aikayksikön. Siihen ei auta mikään, ihan kuin se keksipaketti tai suklaalevy huutaisi minun nimeäni siellä kaapissa. No can do, ne on syötävä. Että ne vaan lopettavat nimeni huutamisen. Onko tuttu tilanne kenellekään?

No, tässä on joulusta lähtien tullut syötyä vähän kaikkea hyvää. En sano että aion lopettaa makeisten syömisen kokonaan, mutta kai sitä nyt voisi yrittää. M on täysillä mukana, hänellä on selkärankaa. Minä olen se, joka jo kolmantena päivänä laittaa viestiä ja kysyy "käyn kaupassa, tuonko jotain hyvää?". Ei ole kyse hedelmistä tai mistään muusta terveellisestä. Hyvä tarkoittaa samaa kuin suklaalevyä tai keksipakettia. Kesällä jätskistä. 

Mutta yrittänyttä ei laiteta, kuka tietää vaikka minäkin huomaisin että en tarvitse niin usein karkkeja. Että "sokerihumalan" saisi vaikka hyvästä pirtelöstä tai appelsiineista. Jotka ovat muuten tällä hetkellä tosi maukkaita. Ainakin meidän ruokakaupassa. 


Kuva/Pic: Google

Can some of you remember that time, when I tried to forbit something from myself? I'm talking about my "do-not-buy-anything-March". And it ended like this. Well, I'm giving this thing another shot.

I'm talking about sweets. And boy, do I love sweets. If I buy something good to take home with me, it is gone in a matter of minutes. As if the chocolate bar or cookies package would scream my name... "Eliiiisaaaa, eat meeeee!" So in order to stop them from calling my name, I have to ear them. Is this problem known to anyone else?

Since Christmas I have been eating alot of sweet stuff. I'm not going to try to stop eating sweets for good, I'm rather trying to take a break from them. M is totally with me, he really wants to do this. I'm the one who send a message on the 3rd day: "I'm going to buy some groceries, should I bring something really good?". Really good translates into chocolate or cookies. During summer it's all about icecream.

But who knows, even if I won't be "sweet-free" for a month, I could realize that I don't have to eat sweets that often. That I'd rather dring a smoothie or homemade orangejuice (check my Instagram [elisa_annamari] for that). Oranges taste really good now. At least the ones I buy from our supermarket.